Monet firmat painivat hiljaa vastuupulmien kanssa. Luottavat siihen, että hyvät aikeet ja kova työ paikkaavat somehow reiän. Erään teknologiafirman muutos kaaoksesta järjestykseen alkoi raivostuneesta kouluttajasta ja karusta totuudesta: ilman systeemiä ei ole aitoa edistystä.
Monissa firmoissa piilee ikävä salaisuus. Ne hehkuttavat henkilöstön kehitystä, oppimistavoitteita ja kasvua. Palkkaavat taitavia tyyppejä, panostavat kursseihin ja toivovat parasta. Silti mikään ei edisty.
En tuomitse. Tämä on arkipäivää. Sana ja teko eivät kohtaa, potentiaali valuu hukkaan. Eräässä teknologiafirmassa kesti melkein kaksi vuotta, kunnes joku huudahti: "Tämä pitää korjata."
Kuvittele Jen Miller. Viisitoista vuotta opettajana kouluissa, maisterin paperit opetussuunnittelusta, intohimona kasvu. Siirtyy firmaan rakentamaan koulutusohjelmia ja auttamaan porukkaa kehittymään.
Hän kehittää räätälöityjä oppisuunnitelmia. Ideoi sessioita. Ratkoo pulmia luovasti. Silti henkilökunta toteuttaa ehkä kymmenesosan lupauksistaan.
Karua, eikö?
Syy ei ollut Jenissä. Eikä yksittäisissä työntekijöissä. Firmassa oli järjestelmäpuute: ei vastuujärjestelmää.
Ilman seurantaa ja omistajuutta hommat lipsuvat. Emme ole laiskoja pahiksia – olemme ihmisiä. Rakenne puuttui, suunnitelma jäi toiveeksi.
Firmat jakautuvat kahteen leiriin.
Leiri A: Kaikki mitataan, seurataan, optimoituu. Tehokasta, mutta tuntuu tehtaasta.
Leiri B: Positiivinen, yhteisöllinen. Mahtava fiilis, aito yhteys. Mutta duuni ei etene, kun systeemiä ei ole.
Tämä firma oli leiri B:ssä. Kannustusta, juhlia, positiivisuutta. Kaunista kamaa. Mutta ilman rakennetta sekasotku.
Johtajat eivät osanneet jakaa vastuuta asiakastyön ulkopuolisista hommista. IT-tiketit hoituivat, loput leijui ilmassa.
Vastuuongelmat piileskelevät näkyvästi. Kaikki aistii häiriön, mutta syy selviää vasta pakotettaessa.
Tässä firmassa herätys tuli 360-asteisesta johtajarundista. Ulkopuolinen valmentaja antoi suoraa palautetta. Tulos? Johtajat eivät vaatineut vastuuta – ei muilta, ei itseltään – oppimistavoitteista.
Kova paikka. Johtajien piti myöntää lipsumiset. Kulttuuri oli lämmin, mutta tekoja puuttui. Jen huomasi: hyvät suunnitelmat eivät riitä ilman tukirankaa.
Johtoryhmä luki Gino Wickmanin Traction-kirjan. Siellä esiteltiin EOS, yrittäjän käyttöjärjestelmä. Kuulostaa trendikkäältä, mutta perusidea on simppeli: vastuun runko. Yhdistää johtoa, priorisoi, seuraa ja sitoo lupaukset.
Toteutus ei ollut helppo. Kirja lupaa suoraa tietä, todellisuus oli rankka. Muutokset joka tasolla. Vanhat tavat kaatuivat. Epämukavaa.
Todellinen muutos on sitä.
Tarinaan iskevä pointti: opettaja pakotti firman katselemaan peiliin. Jen ei vain suunnitellut kursseja – hän vaati: "Toimintanne ei sovi puheisiinne."
Opettajat ovat kasvun puolestapuhujia. Eivät vain kaunistele, vaan kaivavat juuren.
Tässä Jenin sitkeys paljasti: ongelma ei ollut koulutuksessa tai taidoissa. Se oli yhtenäisyys arvojen ja järjestelmien välillä.
Tarinasta oppitunti – pomoille tai itselle:
Kulttuuri ilman systeemiä on pelkkää toivoa.
Uskot porukkaan. Juhlit voittoja. Rakennat yhteyttä. Olet maan positiivisin työpaikka. Mutta ilman vastuumekanismeja, seurantaa ja omistajuutta ei tapahdu mitään.
Firma ei tarvinnut kylmää korporatismia. Vain rakennetta aikeille.
Joskus opettaja muistuttaa: duuni on valmis vasta, kun vastuu on jokaisella.
Tagit: ['accountability', 'business culture', 'organizational leadership', 'professional development', 'systems and processes', 'change management', 'business operations']